Terassin perustus ruuvipaaluilla

Terassin perustus ruuvipaaluilla

Rakennustöiden alussa on paljon pohdittavaa. Tuleeko terassista katettu, millaisesta materiaalista sen rakentaa, ja tietenkin alussa on aina valittava perustus. Terassin perustuksiin on monia eri vaihtoehtoja, jotka valitaan usein rakennettavan elementin alla olevan maaperän perusteella.

Kivettömään maahan, esimerkiksi saveen, on kuitenkin järkevintä käyttää ruuvipaaluja. Ruuvipaalujen vahvuus onkin se, että itse kaivutöitä ei tarvitse tehdä ollenkaan.

Miten ruuvipaalut toimivat?

Keskeisenä ideana ruuvipaalujen toiminnassa on se, että ne ruuvataan maahan siten, että ruuvipaalu saadaan tukevasti maaperään. Kun paalun kärki ulottuu routurajan alapuolelle, saadaan routimaton ja kantava perustus.

Kuinka pitkä ruuvipaalu terassille?

Ruuvipaaluja on useita eri pituuksia ja ne valitaan terassin korkeuden ja maaperän routarajan perusteella.

Terassin ruuvipaalun pituus on hyvä olla niin pitkä, että niiden kärki uppoaa tukevasti routarajan alapuolelle. Toisiin kohteisiin riittää vain n. metrin ruuvipaalu, johonkin tarvitaan jopa 1,7 metriä. Konsultoi aina ammattilaista ennen kuin asennat ruuvipaaluja. Huomioi myös ruuvipaalujen asennusväli.

Jos paalutuksen yhteydessä vastaan tulee esimerkiksi peruskalliota tai isohko kivi, voidaan paalu ruuvata ylös yksinkertaisesti katkaista haluttuun mittaan, kunhan paalu pysyy tukevasti pystyssä.

Miten terassi rakennetaan ruuvipaaluilla?

  1. Suunnitellessa terassia kannattaa huomioida sen koko, runko, sekä sijainti, sillä nämä määrittävät paalujen määrän ja paikat.
  2. Valitse sopivan pituiset paalut, kärki täytyy saada tukevasti routarajan alapuolelle.
  3. Kun asennat paalut maahan, tarkista vielä että ne ovat suorassa, ja samassa korkeudessa muiden paalujen kanssa.
  4. Kiinnitä terassin runko paaluihin, kiinnitystä varten paaluihin on saatavilla erilaisia kiinnityskenkiä.
  5. Asenna terassin runko, esimerkiksi ristikkorakenteena ja kiinnitä loput osat paaluihin.
  6. Asenna kansilauta rungon päälle riittävän pitkillä ruuveilla.

Mitä kannattaa ottaa huomioon rakentaessa?

Rakentaessa kannattaa huomioida esimerkiksi se, että jos paalun kärki jää routarajan yläpuolelle niin sen routaeristäminen on suotavaa. Routaeristäminen onnistuu kätevästi esimerkiksi eristelevyllä. Ruuvipaaluista tehty perustus on yksinkertainen ja helppo tapa rakentaa, mutta se vaatii silti tarkkuutta ja huolellisuutta.

Tästä syystä suosittelemme, että ammattilainen hoitaa paalutuksen. Hyvän perustuksen edellytyksenä on maaperän tarkka kartoittaminen ja ensiluokkaisten työvälineiden, sekä materiaalien käyttö.

Telapari Oy:n käyttämät työvälineet ja materiaalit täyttävät parhaimmat laatuluokitukset. Ruuvipaaluperustuksissä käytetyt paalut ovat ammattilaisen valmistamia Suomessa. Paalujen laatu on tärkeää, sillä niiden kestettävä vaativa asennustyö, ja niiden on oltava ruostumattomia ja happamia aineita kestävää, jotta mahdollistetaan mahdollisimman pitkä perustusten käyttöikä.

Ota yhteyttä

Terassi ruuvipaaluilla

Ammattilaisen asennettua ruuvipaaluperustukset, onkin enää jäljellä itse terassiosan rakentaminen. Helposti ajettavaan maahan voidaan paalut ajaa jopa käsin, mutta useimmiten erityisen kovaan maahan asennetaan pitkät ruuvipaalut työkoneilla. Käsin asennettaessa rautakangella kannattaa tehdä aloitusreikä maahan.
Rakentamisen aloittaminen

Rakentaminen on tarkkuutta ja huolellisuutta vaativaa, joten kannattaakin aloittaa urakka suunnittelemalla hyvin. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty! Ruuvipaalut ovat mainio perustamistapa, perustamisvaiheen jälkeen kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota muutamiin muihin erityispiirteisiin. Tärkein huomioitava asia ruuvipaaluista tehdyissä terasseissa on se, että terassin alla oleva maa tulee muotoilla siten, etteivät sade ja sulamisvedet pääse lammikoitumaan sen alle.

Ennakointi rakentamisen aikana

Ennen paalutuksen aloittamista varmistetaan, että putkia ja kaapeleita ei ole paalutettavalla alueella. Rikkaruohojen kasvua voi ehkäistä esimerkiksi poistamalla ylimmän maakerroksen, ja peittämällä maan suodatinkankaalla. Joissain tapauksissa myös sepeliä lisäämällä saadaan aluskasvillisuus pidettyä kurissa ja sadevesi johdettua maahan. Kannattaa muistaa, että kaikki maan muokkaaminen voi vaikuttaa tulevan terassin maavaraan.
Vatupassilla ja rullamitalla pystyy varmistamaan nopeasti ja tarkasti, että työ etenee oikealla tavalla, ja jälki on myös sen mukaista. Tarkistusmittauksia kannattaakin tehdä koko rakennustyön aikana.

Ruuvipaalutus terassi

Ruuvipaalutus on ekologinen vaihtoehto
Ruuvipaalutus on hyvä rakennusvaihtoehto esimerkiksi väliaikaisiin perustuksiin, sillä ne on helppo ruuvata pois maasta. Ruuvipaalujen käyttö myös vähentää tarvittavien välineiden, uusien maa-aineiden ja niiden kuljetuksen sekä rakennusjätteen määrää, sillä kaivuutyötä ei välttämättä tarvitse tehdä. Ruuvipaalut ovatkin hyvä vaihtoeto ahtaisiin ja hankaliin paikkoihin.

Monipuolinen ja vaivaton rakennustyyli

Tarvittaessa ruuvipaaluperustus voidaan asentaa jopa veden alle. Kovettumisajan takia esimerkiksi valamiseen ei kulu aikaa, vaan ruuvipaalutus on huomattavasti nopeampi ja paljon ympäristöystävällisempi vaihtoehto esimerkiksi betoniin verrattuna.

Suosittelemme aina ammattilaista tekemään paalutustyön, sillä ruuvipaalujen paikka ja suora linja on pitkäikäisen perustuksen edellytys. Terassin perustusten lisäksi ruuvipaalujen avulla voidaan valmistaa monenlaisia rakennelmia, kuten laitureita, piharakennuksia tai jopa lasten leikkitelineitä.

Ruuvipaalut ovat monipuolinen perustusvaihtoehto, ja sen ainoat rajoitteet ovat kivet ja kallio.

Jos kaipaat ammattilaisen apua ruuvipaaluperustuksessa terassillesi, ota yhteys Telapariin!

Samankaltaiset artikkelit